Ohjakset juniorille
Se oli sitä aikaa kun päätit perustaa yrityksen. Muistatko? Olit tympääntynyt siihen työnjohtajaan, joka ei koskaan saanut asioita sujumaan ja ajattelit tekeväsi tuonkin homman monta kertaa paremmin. Sitten päätit uskaltaa. Perustit yrityksen ja aloitit varovasti. Rahoitit investoinnit tulorahoituksella ja vähitellen firma alkoi kasvaa ja menestyä. Palkkasit perheenjäsenen lisäksi ensimmäisen työntekijän ja sitten pitikin jossakin vaiheessa ruveta miettimään uusia toimitiloja.
Siinä ne ovat menneet, vuodet. Perhe kasvoi ja oli kiirettä. Tuli vähän sanomista kotona, kun illat venyivät ja ruoka jäähtyi. Sitten juniorijoukkue alkoi ollakin siinä iässä, että tulivat pyörimään jalkoihin tänne. Tarttuivat töihin ja Sinä ylpeyttä tuntien monta kertaa katsoit, että osaavat ne.
Työ on ollut tärkeä osa elämääsi. Olet nauttinut haasteista, joita yritys on Sinulle tarjonnut. Joskus ovat yöunet olleet vähän herkässä, mutta aina asioista on selvitty. Nyt olet siinä tilanteessa, että voit jo vähän löysätä ohjia ja antaa mennä hieman vapaammin.
Juniorijoukkue on tullut jo siihen ikään, että heillä on tarve elättää itsensä ja näyttää, että he osaavat. Tunnet ylpeyttä siitä, että he haluavat astua saappaisiisi, mutta silti kaihertaa. Että joko nyt olisi aika…
Yrityksestä luopuminen ei käy hetkessä. Se on liian iso asia. Paperisota kyllä hoituu viikossa, mutta se muu. Siihen tarvitaan aikaa. Kuitenkin ohjasten ja ajo-opetuksen antaminen juniorille on hyvä aloittaa mahdollisimman aikaisin, sillä juniori tarvitsee paljon aikaa, jotta hän voi omaksua ne asiat, joita Sinä olet vuosien saatossa oppinut ja oivaltanut.
Niin ne nuoret…he nyt tekevät asioita omalla tavallaan, mutta on se vaan hienoa, että meidän yritys on sellainen, jolla on loistava tulevaisuus. Historia on hyvä tuntea, mutta eteenpäin ei voi mennä, jos katsoo taaksepäin.
Käytämme yrityksesi analysoinnissa ns. Henokiéns -yrityksille laadittua 51 -kohtaista lomaketta, jonka avulla arvioimme yrityksesi tilanteen. Ajattelemme, että yritykset, jotka ovat vähintään 200 vuotta vanhoja eivät voi olla kovin paljon väärässä, kun niissä on määritelty jatkumisen kannalta keskeisiä asioita.
Olisiko aika antaa ohjat juniorijoukkueelle? Ehkä haluaisit miettiä asiaa vielä ja jutella ensin asiasta luottamuksellisesti. Ota yhteyttä joko soittamalla numeroon 040 744 7131 tai sähköpostilla suomen.yritysvalmennustohtorit(at)gmail.com. Teemme suunnitelman, jota Sinun on helppo toteuttaa omaan tahtiisi tai halutessasi kuljemme rinnallasi.
Suomen Yritysvalmennustohtorit
jotta voisit keskittyä olennaiseen
Y-tunnus: 2294074-9
